EtusivuTeam TalliProHevosen elämää

5.2.2013

Hevosen elämää

Minä Roope, siis ravihevoseksi aikova ruunapoika, aloin oirehtia vatsallani kilpailutilanteissa. 

Minulle ei maistunut ruoka eikä juomakaan juuri ollenkaan. Kesälläkin pääsin reheville laitumille syömään ja omistajani ajatteli tilanteeni parantuvan siellä, mutta jostain syystä ei ruoka maistunut sen paremmin kuin ennenkään. Sain kaikenlaisia pöperöitä ja mahalääkkeitä, joista vain hetken oli apua jatkuvaan mahassani olevaan kipuun. Aloin jo oirehtia käytöksellä, kun ei ihmiset tajunneet kovaa kipua ja poltteen määrää. Masennuin ja rupesin oleskelemaan itsekseni tarhan nurkissa ja kävin näykkimässä ruokaa silloin tällöin, jopa halu juoda melassivettä lakkasi, vaikka sitä olin ennen niin rakastanut.

Tässä vaiheessa omistajani havahtui ja laittoi minut totaaliseen lepoon. Rupesin saamaan hyvältä maistuvaa rehua nimeltä TalliPro Active tai niin kuulin sitä sanottavan. Lepo, tarhakaverit, jatkuvasti tarjolla oleva heinä sekä tämä rehu paransivat oloani huomattavasti. Toipumiseen meni reilu puolisen vuotta ja tänä päivänä olen tarpeeksi lihava, mahaoireeton ja terve, nuori ratsun alku. Ravihommat jäivät sattuneen tarhavahingon seurauksena haaveeksi, mutta näin meidän kesken: tämä on rennompaa touhua, olla mummon kulettimena!!

p.s. Saan edelleen syödä sitä hyvää rehua. Ei kerrota kenellekään, että olen jo terve!!

Terveisin iloinen, terve Roopelainen ja

Kristiina Aitta