EtusivuAsiakaslehtiUljaita kouluratsuja ja kovaa työtä

Uljaita kouluratsuja ja kovaa työtä


Valmentaja, ratsastaja ja ratsuttaja Minna Kauppinen on haaveammatissaan. Hevosten parissa työtä tehdään sydämellä ja kelloon katsomatta.

Turun Tortinmäessä tallia pyörittävälle Minnalle on tärkeää, että hevonen saa olla hevonen kilpailuista ja ihmisen tavoitteista huolimatta.

– Hevosta ei tulisi liikaa esineellistää. Esimerkiksi oman tallini hevoset laiduntavat läpi kesän, jotta ne pääsevät toteuttamaan lajille tyypillistä käyttäytymistään.

Minna Kauppinen muistetaan muun muassa suomenhevosten SM-hopeaa voittaneen Vihi-Totti-orin ratsastajana.

Ratsastajan tämän hetken tavoitteena on päästä kilpailemaan kouluratsastuksessa SM-tasolle kilparatsunsa May Carnagien eli tuttavallisemmin Naken kanssa.

Kotioloissa Nakke vaikuttaa varsin rauhalliselta tapaukselta, vaikka Minna on juuri edellisenä päivänä voittanut sillä kaksi kouluratsastusluokkaa. Hevonen on ollut Minnalla koulutettavana yksivuotiaasta asti.

– Erityisesti nuorempana hevonen oli luonteeltaan haastava. Tällä hetkellä Nakkea koulutetaan ensi kesän Vaativan A-tason kilpailuihin. Laukan vaihdot olivat hevoselle pitkään haaste, mutta nyt ne alkavat sujua, Minna kertoo.

Upealiikkeinen Nakke ei jätä katsojaa kylmäksi edes kotikentällä.

– Mikäli rehu ei maita, ei hevonen ole terve, huomauttaa Minna Naken ruokahalusta.
Monipuolista hevospalvelua vuoden ympäri

Kauppisen tallista löytyy paikka 12 hevoselle, mutta Minna pitää tallissaan tällä hetkellä ratsastuksessa viittä asiakkaan hevosta omansa lisäksi.

– Hevostaloudessa kun tulot eivät aina lisäänny kasvavan hevosmäärän myötä, harmittelee Minna.

Oman tallin hevoset Etelä-Suomessa valmennettavien ratsukoiden lisäksi riittävät työllistämään Minnan kokoaikaisesti.

– Täytyy jäädä myös vapaa-aikaa, Minna tuumii.

Tällä kaudella Kauppinen on valmentanut muun muassa aluekoulutasolla hyvin menestyneitä Jasmin Saarenvaltaa ja Marjaana Ilonaa.

– Jokaisen tulisi löytää itselleen sopiva hevonen, Minna tiivistää omia valmennusperiaatteitaan. Hänen mukaansa on tärkeää edetä aina hevosen ehdoilla ratsukkokohtaisesti.

Minnan työnkuvaan kuuluu myös hevosten myyntipalvelu ja kilpailuttaminen.

– Omaan hevoseen on usein niin vahva tunneside, että myynnin ulkoistaminen on hyvä vaihtoehto.

Jouhevaa yhteistyötä

Kauppisen tallin hevosten ruokinta perustuu heinään ja säilöheinään sekä kesällä laitumen ohella kauraan ja kivennäiseen. Kilpaileville hevosille on valittu väkirehuksi TalliPro Sport Mysli. Muille hevosille annetaan kauran ohella TalliPro Activea.

– Ennen ongelmana oli kivennäisten maittavuus, mutta TalliPro Active ei koskaan jää kipon pohjalle. TalliPro-rehujen aikana hevoset ovat olleet terveitä ja hyvin liikkuvia, kehuu Minna.

Vilomixin alue-edustaja Touko Yrjänen toimittaa rehut tilalle jouhevasti ja tarvittaessa hyvinkin pienellä varoitusajalla. Kauppinen pitää erinomaisena palveluna rehujen kotiin tuontia, jolloin työpäivää tarvitse uhrata rehun hakureissuihin.

 

Teksti: Milla Frantzi
Kuvat: Esko Keski-Oja