EtusivuAsiakaslehtiEdustajat palveluksessasi

Edustajat palveluksessasi:

Veli-Matti Pakkala - Pakkalan pikakiito










Vilomixin alue-edustajat muodostavat maanlaajuisen verkoston, jonka kautta tuotteet toimitetaan suoraan tiloille. Pisimpään edustajana toiminut Veli-Matti Pakkala tunnetaan erityisesti nopeudestaan.

Jo 35 vuoden ajan alue-edustajan töitä tehnyttä Veli-Matti Pakkalaa ja hänen pakettiautoaan kutsutaan Loimaan ja Alastaron myyntialueella nimellä Pakkalan pikakiito.

– Reagointikyky ja nopea toimitus ovat vahvuuksiani. Toimitan tuotteet suoraan tilalle ja vastaan puhelimeen myös iltaisin ja viikonloppuisin. Jos en jostain syystä pääse vastamaan, soitan aina takaisin. Ei maatiloillakaan noudateta toimistoaikoja, ja tuotteet on toimitettava, silloin kun tarve on, Veli-Matti Pakkala sanoo.

Nykyään Vilomix Finland Oy:na tunnettu Hiven Oy perustettiin vuonna 1979. Pakkala aloitti työnsä yrityksen ensimmäisenä edustajana jo samana vuonna.

– Esimerkiksi Pörrön tilalla Voitoisissa kävin ensimmäisen kerran 1980-luvun puolivälissä vanhan isännän aikaan. Parasta työssäni ovatkin mukavat asiakkaat ja pitkät asiakassuhteet, joita on kolmen vuosikymmenen aikana ehtinyt muodostua jo useita.

Nopeuden ja vuosien varrella karttuneen ammattitaidon lisäksi Pakkalan mielestä olennaista on olla asiakkaiden luottamuksen arvoinen.

– Pidän sen minkä lupaan. Tykkään työstäni, alan vaihtoa en ole koskaan harkinnut. Työssä tarvitaan rentoa huumorimieltä, tiukkapipot eivät tässä hommassa pärjää, konkariedustaja hymyilee.

Haasteena Pakkala näkee karjankasvattajat, jotka lopettavat karjanpidon.

– Kilpailijat eivät minua huoleta, vaan lopettajat. Se on sääli, että monilla tiloilla karjanpitoon ei löydy enää jatkajia.

Ongelmat ratkotaan yhteistyöllä

Vilomixilla on valikoimissaan satoja tuotteita. Alue-edustajan on tunnettava ne kaikki ja pysyttävä ajan tasalla myös uusien tuotteiden suhteen.  Asiantuntemuksen merkitys korostuu päivittäisessä työssä.

– Maatilan emännät ja isännät ovat oman alansa ammattilaisia. Myös edustajan on tiedettävä paljon esimerkiksi rehusta ja eläinten ruokinnasta, jotta hän osaa ratkoa asiakkaiden ongelmia ja suositella oikeita tuotteita.  Asiakasta pitää kuunnella. Minulla ei ole tapana tuputtaa tuotteita, vaan myyn niitä tarpeeseen.

– Mukavien asiakkaiden lisäksi parasta tässä työssä on vapaus. Saan itse päättää tekemisistäni ja aikatauluistani, ei minusta muihin hommiin olisikaan, vapaa-ajallaan matkailua harrastava ja lastenlastensa kanssa aikaa viettävä Pakkala sanoo.

 

 

Esitimme muutaman kysymyksen myös Nilsiän alueen edustajalle Veli Turuselle sekä Ylivieska-Nivalan alueen edustajalle Markus Puurulalle.

  1. Kuinka kauan olet toiminut Vilomixin edustajana?
  2. Mikä on työssäsi parasta?
  3. Mitkä ovat työsi haasteet?
  4. Millainen on hyvä edustaja?
  5. Miten rentoudut vapaa-ajallasi?

 

Veli Turunen

  1. Olen työskennellyt Vilomixin edustajana nyt viitisen vuotta. Olen viihtynyt hyvin, tästä työstä haluaisin jäädä eläkkeelle. Aikaisemmin olin päätoiminen maanviljelijä, nyt kasvinviljely on sivutoimista.
  2. Parasta työssä ovat tyytyväiset asiakkaat. Ne hetket, kun näen, että tuotteet toimivat, olen onnistunut arvioinneissani.
  3. Haasteellista on uuden asiakkaan saaminen ja luottamuksen syntyminen. On aina yhtä hienoa, kun tässä onnistuu.
  4. Työtä pitää tehdä positiivisella otteella. Edustajan on osattava kuunnella asiakkaitaan ja löytää ongelmiin ratkaisuja.
  5. Vapaa-ajalla rentoudun perheen ja harrastusten parissa. Meillä on vaimon kanssa yhteinen hevosharrastus eli kasvatamme ravihevosia. Maalla työ ja vapaa-aika sulautuvat yhteen.

 

Markus Puurula

  1. Olen toiminut Vilomixin edustajana reilut puolitoista vuotta. Aikaisemmin tein monenlaisia töitä, kuten ajoin rekka-autoa, työskentelin varastomiehenä ja maatalouslomittajana.
  2. Ei paremmasta työstä väliä. Tässä työssä olen päivittäin tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa ja lisäksi saan olla auton kanssa liikenteessä. 
  3. Kilpailu on kovaa ja myyntityö on haasteellista, mutta palkitsevaa. 
  4. Keskeistä on asiakkaiden kuuntelu ja yhteistyö heidän kanssaan. Pitää muistaa, että harvoin on yhtä ainoaa oikeaa tapaa tehdä asioita.
  5. Vapaa-aikaa vietän vaimon ja lasten kanssa, aikaa saa kulumaan myös omakotitalon korjaustöissä. Toisinaan tulee myös jonkun verran laulettua karaokea.

 

Teksti: Mirka Sillanpää
Kuvat: Esko Keski-Oja